LUE LISÄÄ SPINESTÄ

  

  • Kolme kysymystä, joilla rakennat ongelmasta positiivisen näkökulman

    Asiakkaan ongelmana tässä videosarjassa on alaselkäkipu treenatessa, jonka vuoksi asiakas ei pysty treenaamaan salilla, missä haluaisi ja toisaalta fysioterapeutin antamat kotiharjoitteet, mitä asiakkaalle on annettu tuntuvat varsin vaatimattomilta ja hyödyttömiltä, jonka vuoksi ne ovat jääneet tekemättä. Lisäksi asiakas ajattelee, että alaselkävaivat ikääntymisen myötä kuuluvat elämään.

    On selvää, että ammattilaisena sinun tulee antaa myös faktoja asiakkaan alaselkävaivaan liittyen olettaen esimerkiksi tässä tapauksessa alaselkävaivaan liittyvän liikekontrollin häiriöön, jonka vuoksi saliharjoittelussa alaselkävaivaa esiintyy.

    Faktoilla pystyt esittämään toiminnallisten alaselkävaivojen suuren määrän eli n. 90% alaselkävaivoista on toiminnallisia ja niistä pääsee eroon ja vielä faktana pystyt perustelemaan, että fysioterapeutin antamat harjoitteet on kohdistettu juuri hänen vaivaansa ja ovat  osana alaselkävaivojen kuntoutuksessa. Näiden faktojen lisäksi on hyvä haastaa asiakasta näkemään jo muutoksia, jolloin alaselkävaivaa ei ole ja näin motivoida asiakasta kohti muutosta.

    Ensimmäinen tehtävä asiakaskohtaamisessa on siirtyä ongelmasta poispäin kohti-positiivisuutta, kohti- tavoitteita.

    Tällä videolla kerron:

    • Kolme hyvää kysymystä, joiden avulla pystyt kuljettamaan asiakastasi kohti muutosta ja parempaa motivaatiota.

    Jos haluat haastaa itseäsi syvemmin ja saada parempia tuloksia työssäsi tutustu ratkaisukeskeiseen työtavan pikaoppaaseemme:

    https://spinemetodi.mykajabi.com/optin-ratkaisukeskeinentyotapapikaopas

     

    Spine Metodi -kouluttaja
    Heli Kallio

      Takaisin
 
 
SPINE METODI      info@spinemetodi.fi      www.spinemetodi.fi